Oppilaita riittää, mutta opettajia ja tiloja ei
1940-luvulla alkanut oppikoulun suosion kasvu jatkui 1950-luvulla, jolloin keskikoulusta ja lukiosta katosivat viimeisimmätkin elitistikoulun piirteet niin Kauhajoella kuin koko Suomessakin. Oppikouluun pyrki yhä enemmän lapsia, joiden vanhemmat eivät olleet käyneet oppikoulua. Kaikkineen oppikouluopinnot aloitti 1950-luvulla vajaat 40 % ikäluokasta. Koulutuksen arvostuksen nousun lisäksi oppikoulun suosiota 1950-luvulla kasvatti se, että sinne alettiin hyväksyä yhä nuorempia ikäpolvia. Vuodesta 1953 Kauhajoen yhteislyseoon saattoi pyrkiä jo kansakoulun viidenneltä luokalta. Vuonna 1957 lyseo muuttui kahdeksanluokkaiseksi eli nuorimmat oppilaat siirtyivät keskikouluun kansakoulun neljännen luokan jälkeen.
Oppilasmäärän kasvu kärjisti opettaja- ja tilapulan äärimmilleen. Kuvaavaa on, että 1950- ja 1960-luvuilla Kauhajoen yhteislyseon opettajista epäpäteviä oli noin kolmannes ja vuosittain opettajista vaihtui noin neljännes. Pahin tilanne oli 1950-luvulla. Olli A. Laurila kuvaa esimerkkinä vuoden 1951 tilannetta, jolloin avoinna ollutta englannin kielen vanhemman lehtorin virkaa tavoitteli vain yksi hakija, joka ilmoitti pätevyytensä perustuvan entiseen merimiehen ammattiinsa. Matematiikan lehtorin virkaa puolestaan tavoitteli hakija, jonka meriitit rajoittuivat siihen, että hänen tyttärensä oli uimamaisteri.
Opettajapula vaikutti myös koulun talouteen, sillä vuonna 1956 kouluhallitus katsoi, että Kauhajoen yhteislyseon vakinaisten opettajien määrä oli liian pieni valtion avun saamiseksi. Tilanne koettiin ymmärrettävän epäreiluna, sillä halukkuutta ja taloudellisia mahdollisuuksia vakinaisten opettajien palkkaamiseen oli, mutta heitä ei ollut tarjolla – ei Kauhajoelle eikä moneen muuhunkaan maalaiskuntaan tai pieneen kaupunkiin. Kouluhallituksessakin tilanne tiedostettiin viimeistään 1950-luvun lopulla ja vuonna 1959 Kauhajoen yhteislyseon valtion osuus palasi, vaikka opettajatilanteessa ei ollut tapahtunut muutosta. Valtion osuuden heilahtelujen lisäksi koulun johdon taloushallinnollisia töitä lisäsi aikakauden nopea inflaatio. Tämä näkyi mm. lukukausimaksuissa, jotka nousivat 4000 markasta 10 000 markkaan (644 eurosta 1170 euroon) vuosina 1951-1955.
Koivisto ja Tuunainen siivittävät koulutyötä
Opettajapulaa helpommin oli ratkaistavissa tilapula. Lisärakennuksen piirustukset valmistuivat vuonna 1955. Niissä oli jo huomioitu koulun muuttuminen kahdeksanluokkaiseksi ja käytännön aineiden opettaminen, mikä edellytti erityisiä luokkaratkaisuja. Opetussuunnitelmaan sisältyi oppiaineina esimerkiksi kotitalous ja käsityöt. Vaikka Kauhajoen yhteislyseon talous oli 1950-luvun alussa hyvässä kunnossa, lisärakennuksen rahoituksen hankinta oli työlästä. Johtokunta teki vuoden 1955 ja 1956 aikana yli 50 anomusta eri rahalaitoksiin. Lainoitus saatiin lopulta Postisäästöpankilta sinne osoitetun viidennen anomuksen jälkeen. 42,6 miljoonan markan (6 milj. euroa) rakennusurakka alkoi kevättalvella 1956 ja lisärakennus valmistui 30.8.1957. Rakennus sai urakoitsija Sulo ja Kauko Koiviston mukaan kutsumanimen Koiviston siipi ja se vihittiin koulun käyttöön viimeistelytöiden jälkeen Yhteislyseon 30-vuotisjuhlassa 16.11.1958.
Lisärakennuksen ansiosta lukuvuosi 1957–1958 pystyttiin ensi kerran sitten vuoden 1945 aloittamaan ilman vuorolukujärjestelyjä. Lukuvuosi oli muutenkin merkittävien uudistusten aikaa. Kuten edellä on mainittu, koulu muuttui samana vuonna kahdeksanluokkaiseksi. Opetusohjelmat monipuolistuivat sekä keskikoulussa että lukiossa. Lukiossa toteutettiin linjajako kielilinjaan ja matemaattiseen linjaan, jonka mukana aloitettiin pitkän matematiikan ja kemian opettaminen. Uudistuksen jälkeen pakollisia aineita olivat: uskonto, suomen kieli, historia, yhteiskuntaoppi ja kansantaloustiede, sielutiede ja filosofia, luonnonhistoria ja maantiede, fysiikka ja kemia, matematiikka, ruotsin kieli, englannin kieli, saksan kieli, latinan kieli, voimistelu ja urheilu, terveysoppi, kuvaamataito, kirjoitus, koti- ja yleistalous, käsityö ja laulu. Merkittävä osa koulutyötä olivat edelleen myös kerhotoiminta, kuten teinikunta, kirjallisuuspiiri, urheiluseura ja partiotoiminta. Kerhotoiminnassa vetovastuu oli koulun opettajilla.
Opetusohjelmauudistusten ja erityisesti lukion linjajaon odotettiin parantavan merkittävästi Kauhajoelta valmistuvien ylioppilaiden mahdollisuuksia alati kiristyvässä kilpailussa yliopisto- ja korkeakoulupaikoista. Oppilaiden viihtyvyyttä taas uskottiin parannettavan perustamalla kouluun keittola, josta oli mahdollisuus ostaa edullinen lounas koulupäivän kuluessa.
Koiviston siipi oli tuskin saatu vihityksi, kun oppilasmäärän kasvu jälleen pakotti koulun johtokunnan miettimään koulun laajentamista. Ensimmäiset yhteydenotot uuden lisärakennuksen suunnittelijaan otettiin jo marraskuussa 1959. Piirustukset valmistuivat vuonna 1961. Lisärakennuksen lainojen takaajaksi saatiin kunta, joten edellisen rakennushankkeen kaltaiselta hakemusrumbalta vältyttiin ja laina järjestyi muutamalla puhelinsoitolla.
Toinen lisärakennus valmistui vuonna 1962, ja se sai kutsumanimen Tuunaisen siipi hankkeen rakennusurakoitsijan nimen mukaan. Lisärakennuksen kustannukset olivat 31,5 miljoonaa markkaa (3,34 milj. euroa), mitä pidettiin erittäin edullisena. Laajennuksen jälkeen yhteislyseolla oli tarjota ajanmukaiset tilat kolminkertaiselle keskikoululle, jossa jokaisella luokka-asteella oli A-, B- ja C-luokat, ja kaksinkertaiselle lukiolle, jossa kullakin luokka-asteella oli A- ja B-luokat. Tämä mitoitus riittikin aina 1970-luvulle saakka. Tilojen riittämistä tosin edesauttoi suuret luokkakoot. Keskikoulussa luokkakoko oli 1960-luvun lopulla 39 ja lukiossa 27.
Yhteislyseosta peruskoulu
Keskikoulun suosion kasvu herätti jo 1950-luvulla koulupoliittisen keskustelun maksuttoman ja kunnan ylläpitämän yhtenäiskoulun perustamisesta. Asiaa ajoivat erityisesti vasemmistopuolueet, jotka saivat ajatuksilleen tukea kansakoulujen opettajilta. Hanketta vastustaneiden oikeistopuolueiden sekä oppikoulujen ja korkeakoulujen edustajien kanta kuitenkin voitti, ja yhtenäiskoulujärjestelmä jäi luomatta. Keskustelu virisi uudelleen 1960-luvulla, kun keskikouluissa opiskelleiden osuus ikäluokasta nousi yli puoleen.
Yhtenäistä peruskoulua koskeva lakiesitys valmistui vuonna 1967. Nyt hankkeella oli kaikkien puolueiden kannatus, mutta kiivas keskustelu käytiin erityisesti uskonnon ja siveysopin sekä myöhemmistäkin koulukeskusteluista tutun ruotsin kielen asemasta. Yhdeksänluokkaisen peruskoulun perustamiseen johtanut laki koulujärjestelmän perusteista säädettiin vuonna 1968. Peruskoulujärjestelmään siirryttiin asteittain. Ensimmäisenä peruskoulutielle pääsivät Pohjois-Suomen kuntien lapset vuodesta 1972 lähtien.
Lukioiden toimintaan peruskoulu-uudistus ei juurikaan vaikuttanut. Tosin se vahvisti jo 1960-luvulla alkanutta lukioiden suosion kasvua, kun peruskoulun maksuttomuus takasi kaikille mahdollisuuden lukion edellyttämän pohjatutkinnon suorittamiseen. Ainoa merkittävä uudistus 1960- ja 1970-lukujen taitteessa tehtiin ylioppilastutkintoon. Vuonna 1972 tutkintoon lisättiin väliarvosanat magna cum laude approbatur ja lubenter approbatur. Samassa yhteydessä hyväksyttiin arvosanojen korottaminen ja tutkinnon täydentäminen ylioppilaaksi kirjoittamisen jälkeenkin.
Kauhajoen yhteislyseon omistanut kannatusyhdistys suhtautui peruskoulujärjestelmään siirtymiseen myönteisesti. Tulevaan siirtoon alettiin epävirallisesti valmistautua heti vuoden 1968 peruskoululain jälkeen. Tämä näkyi mm. siinä, että vuonna 1971 käyttöön otettu lukusuunnitelma laadittiin tarkasti valtion koulujen lukusuunnitelmien mukaiseksi. Virallisissa yhteyksissä koulun siirtäminen oli ensimmäisen kerran esillä yhdistyksen vuosikokouksessa vuonna 1970. Kokouksessa asetettiin työryhmä valmistelemaan koulun luovutus- ja vastaanottopaperia, joka valmistui joulukuussa 1973. Sen pohjalta allekirjoitettiin 21.5.1974 sopimus, jolla kannatusyhdistys luovutti kunnalle sekä kiinteän että irtaimen omaisuutensa, rahavaransa, talletuksensa, arvopaperinsa ja saatavansa. Kunta puolestaan otti vastuulleen koulun velat ja tehtävät, jotka kannatusyhdistystä oppikoulun ylläpitäjänä olivat velvoittaneet.
1970-luvun ensimmäiset vuodet olivat jälleen ennätyksellisen kasvun aikaa ja viimeisenä lukuvuonna 1974–1975 Kauhajoen yhteislyseo oli suurempi ja monipuolisempi kuin koskaan.
Aloittavien ikäluokkien koko oli 1970-luvun vuosina keskimäärin 50 enemmän kuin 1960-luvulla. Tämä alkoi näkyä jälleen tilan ahtautena ja lisärakennuksen tarve tuli yhä ilmeisemmäksi. Koulun laajentamisesta tehtiinkin periaatepäätös, mutta näkyvissä olleen peruskoulu-uudistuksen vuoksi hanketta ei käynnistetty, vaan koulun toimintoja alettiin siirtää kansalaiskoulun tiloihin. Ensimmäisenä siirrettiin käytännön aineiden opetus ja osa fysiikan töistä.
Kauhajoen yhteislyseon kannatusyhdistyksen ylläpitämän Kauhajoen yhteislyseon toiminta päättyi virallisesti 31.7.1975. Koulu oli kasvanut 47 toimintavuotensa aikana 40 oppilaan luokasta 907 oppilaan kouluksi, jossa toimi 17 vakinaista, 7 ylimääräistä ja 22 tuntiopettajaa. Toisin kuin voisi kuvitella, kovin suurta dramatiikkaa ja haikeutta koulusta luopuminen ei näytä aiheuttaneen. Rehtori Mauno Ojasen kirjoittamasta viimeisestä toimintakertomuksesta henkii lähinnä helpotuksen tunne siitä, että oppilasmäärän nopean kasvun edellyttämä koulun kehittäminen saatiin entistä vankemmalle pohjalle.
Levä, Kimmo (2003): Yhteislyseon vuodet 1928–1975. Teoksessa Lakkia ja elämää varten. Kauhajoen yhteislyseo 1928 – Kauhajoen lukio 2003. Kauhajoki: Kauhajoen lukio. s. 27–33.