Koulupojan – sotilaspojan muisteloita
—
Kun 30.11.1939 menimme kouluun, olimme jo aamu-uutisissa saaneet kuulla että Neuvostoliitto oli hyökännyt maahamme, oli pommittanut Helsinkiä sekä muitakin Etelä-Suomen kaupunkeja. Kouluun lähtiessäni huomasin vanhempieni olevan hyvin huolestuneita, äitini jopa itki kovasti. Itse olin vain jännittynyt, koska en tietenkään tajunnut kuinka vakava asia oli. Kun koulun aamuhartaus oli juuri juhlasalissa päättynyt, tuli rehtori Pyhälä hyvin jännittyneen, vakavan ja oudon näköisenä sisään ja ilmoitti, että koulu loppuu nyt; tyhjätkää pulpettinne, ja saatte lähteä kotiin. Se oli ainakin minun mielestäni mukava uutinen. Eihän sitä nyt koulussa haluaisi olla, kun kaikki mitä silloin tapahtui, oli niin jännittävää ja mielenkiintoista.
Kauhajoella oli ensimmäisenä sotapäivänä historiallinen, erikoinen tapahtuma. Oli ensimmäinen sankarihautaus maassamme samana päivänä kun sota syttyi? Hautaus alkoi kirkon luona kello 12.00. Sinne me pojatkin juoksimme melkein suoraan koulusta. Me kuulimme isommilta suojeluskuntapojilta, että kirkon luona ammutaan hautajaisissa kiväärillä kunnialaukauksia. Se oli meistä kummallista.
Kauhajoen tykistön neljä miestä oli Kannaksella räjähdyksessä kuollut muutama päivä ennen sodan syttymistä. Epäiltiin vihollisen sabotaasia syyksi. Niin varmoja silloin oltiin sodan syttymisestä, että sankarihautaustapahtuma oli jo valmiiksi suunniteltu ja sankarihautapaikkakin oli valmiina. Hautaan laskun aikana ammuttiin kaksitoista kunnialaukausta. Se oli hautaustilaisuudessa monelle järkyttävä kokemus koska sellaista ei oltu aikaisemmin koettu.
—
Joulukuun seitsemäntenä päivänä määrättiin suojeluskuntapiiristä, että Kauhajoelta pitää lähettää kuusi poikaa ilmavalvontakurssille Lapualle. Sinne minäkin sain kutsun. Ryhmässä olivat Ilmari Kuja-Aro, Jussi Perkiö, Paavo Repola, Tapio Turja ja Vilho Kuusela, joka olin koko kurssin nuorin, vasta 13 v. sekä Kalevi Mattila (15v), joka toimi ryhmänjohtajana. Iltajunalla lähdettiin. Seinäjoella asema oli pimennetty, ja kun marssittiin alikulkutunnelin alitse toiselle raiteelle, pidettiin toinen toisensa repun remmistä kiinni, ettei eksytty ryhmästä. Lapualle tultiin puolen yön aikaan. Kaikki paikat oli sielläkin pimennetty. Asemalta marssittiin nuorisoseuran talolle, jossa majoituttiin. Poikia kokoontui eri puolilta maakuntaa sinne noin sataviisikymmentä. Ei ensimmäisenä yönä paljon nukuttu. Oli jännittävää ja outoa meininkiä.
Koulutus alkoi heti ja kuri oli kova. Meille opetettiin ilmavalvontatehtäviä. Opittiin tuntemaa eri tyyppiset ryssän lentokoneet ja niiden lentomatkat, äänet ja aseistus. Kauhavaltakin lensi usein, meille opetukseksi, koulukoneita ja saimme niistä oppia koneiden lentokorkeudet, nopeudet, äänet ynnä muut. Samoin opimme antamaan puhelimella tarvittavat tiedot eteenpäin ilmavalvontakeskuksille.
Kurssi kesti pari viikkoa, pääsimme juuri jouluksi “siviiliin”. Sitten meni kukin erilaisiin ilmavalvonta tehtäviin, osa Suojeluskuntatalolle Aronkylään, toiset kirkolle Säästöpankin kellariin, missä oli väestönsuojelukeskus ja vartiotupa. Kirkon korkea torni oli paras ilmavalvontapaikka, mutta ei se mukava paikka ollut, ainakaan yöllä. Kun vartion vaihtoon kapusi torniin pimeässä, myrskylyhdyn kanssa ja kun koippuratikat natisivat, tuuli äänteli ja humisi lautaseinissä, toi mielikuvitus jopa haamut esiin. Hälytys annettiin aluksi kiväärin laukauksilla ja kirkonkelloja jatkuvasti soittaen. Myöhemmin eduskunta hankki oikean sireenin koulun katolle.
Toisena vartiopaikkana oli Topeeka. “Soppakoulun” kohdasta kirkon kohtaan piti vartiomiehen kävellä edes takaisin ja pysäyttää kaikki “epäilyttävän” näköiset ihmiset ja viedä ne nimismiehen kansliaan tutkittaviksi. Aseistuksena oli vanha venäläinen kivääri, missä oli pitkä pistin, ja kovat panokset (huom. 13 V.!). Eräänä helmikuun päivänä tuli Aronkylän suunnasta eräs Kokonkylän isäntä hevosella kovalla kiireellä, pysäytti minun ja sanoi: “Rauskan kohoras tuloo tänneppäin ryssä”, mutta kun mua vähä nauratti, sanoo mies tosissansa, että “ainaki son aivan ryssän näköönen, mee heti ja ota se varmuureksi kiinni”. Ja niin minä marssiin soppakoulun kohtahan ja siellä tuli kävelevä elävä ryssä vastaan. Minä otin kiväärin olaalta, latasin kovat piippuun ja kävelin miestä kohti kivääri koholla. Karjaasin heti miehelle, “mihinkäs oot menos ja mistäs tuut”. Mies nupaji vain että, “ei ummara ei ummara”, ja piteli rasaansa poskellansa. Minä sitten komensin miehen marssimaan keskustaa kohti, kiväärin pistimellä ohjasin “ryssän” nimismiehen konttoriin, joka oli nykyisen Vakio-Sähkön talossa. Sisällä oli ylikonstaapeli Keski-Keturi. Kun ilmoitin löytöni, hän katseltuaan miestä hetken kysyi ihmeissään: “mistä jumalan tähäre soot tuon löytäny.”
Asian sitten lopullisesti selvittyä, todettiin, että mies oli lähtenyt omin luvin kirkolle hammaslääkäriin Kansanopistolta. Opistolle oli silloin majoitettuna “internoituja” Hyrsylän mutkan venäjänkielisiä asukkaita. Heitä pidettiin vartioituina, sillä heitä pidettiin sotatilasta johtuen jonkin verran epäluotettavina, koska olivat entisiä venäläisiä. He olivat kuitenkin asuneet Suomen puolella rajaa. Se oli jännittävä juttu 13-vuotiaalle sotilaspojalle.
Kuusela, Vilho (2003): Koulupojan – sotilaspojan muisteloita talvisodan ajalta 1939–40. Teoksessa Lakkia ja elämää varten. Kauhajoen yhteislyseo 1928 – Kauhajoen lukio 2003. Kauhajoki: Kauhajoen lukio. s. 48–50 .